2011 (1) alppiruusut (13) anturamuotti (1) arvonta (3) astiat (1) asuntomessut (5) atsaleat (1) bloggaritapaaminen (5) DIY (3) ekokampaaja (1) eläimet (106) ensilumi (1) entisöinti (1) esikot (6) eteinen (1) Greengate (8) haaste (8) haaveet ja unelmat (8) hankinnat (1) hevoset (2) hyötykasvit (25) joulu (38) juhlat (19) kasvihuone (15) kasvit (170) kauneus (1) keittiö (14) kesä (109) kesäkukat (3) kevät (112) kompostointi (1) korut (4) koti (16) koulu (1) kuisti (8) kukat (3) kuukauden kuva (8) kuulumisia (157) kuvahaaste (13) kylvöt (17) kärhöt (7) käsityöt (40) lehtijuttu (1) leikkokukat ja sidonta (10) leivonta (3) lifestyle (374) lisääminen (1) luonto (29) makuuhuone (3) matkailu (2) matkustelu (3) merellä (2) meri (1) muoti (1) Nordiska Trädgårdar (13) nukketalo (2) oleskelu (2) olohuone (22) omena (1) ompelu (2) pelargonit (29) perennat (2) pihasauna (1) pionit (22) pistokkaat (1) pohjien teko (1) projektit (3) puutarha (246) puutarhakirjat (10) puutarhamatkakohteet (4) puutarhamessut (19) puutarhuri (1) puuutarha (1) ratsastus (3) remontointi (1) reseptit (1) rosario (4) ruoka (13) ruokailuhuone (7) ruusut (18) sadonkorjuu (2) siemenet (1) sienet (1) sipulikukat (35) sisustus (77) sisustuskutsut (1) syksy (35) syreenit (3) Taimimoisio (1) taloprojekti (8) talvi (17) terassi (2) terveys (1) toivepostaus (1) tunnustus (10) työ (2) täytekakku (1) unelmieni mummonmökki (1) urheilu (4) valokuvaus (1) vanhat rakennukset (1) varttaminen (3) vesiaihe (1) videopostaus (3) viljelylaatikko (3) yrittäjyys (2)

torstai 6. helmikuuta 2014

Koulutus on ihmisarvon mittari

Puutarhurin vauvat
Tämä postaus on ollut päässäni valmiina jo ainakin vuoden. Välillä olen ollut kirjoittamaisillani sitä, mutta perunut sitten. No, räkäistäänpä tämä nyt tänne toivon mukaan herättämään joitain ajatuksia.

Puutarhuri ja nopeasti näkyvä kädenjälki
 Puutarhuri.
Puutarhuri on ammattikoulun käynyt henkilö, jonka työ useimmiten on fyysisesti raskasta ja ulkoinen habitus pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin naisellisen hurmaava ja viehättävä. Tiedättehän te, multaa kynsien alla, hieman kuivahtaneet kädet, kulahtaneet kotivaatteet ja hikinen olemus.
Puutarhuri ei siis ole kovin salonkikelpoinen.

Kepeä kesäpäivä puutarhassa
Yläasteella haaveilin äidinkielen opettajan ammatista. Olin vakaasti päättänyt tulla punakynää heiluttelevaksi pilkunviilaajaksi ja toisaalta kannustavaksi ja inspiroivaksi opeksi. Kirjoitusten jälkeen lojuin pihamaalla korituolissa ja lehteilin pääsykoekirjoja. Ei kiinnostanut, ei sitten lainkaan. Luin kolmekymmentä sivua suomen kielen pääsykoekirjasta ja menin Turkuun katsastamaan meiningin. Lähdin salista ensimmäisten joukossa. Kotimaisen kirjallisuuden pääsykoekirjaa en edes avannut enkä käynyt kokeessakaan. Kävin myös fysioterapian pääsykokeissa. Ne tuntuivat lähes vitsiltä kaikkine kummallisine tehtävineen. Ovet eivät avautuneet yhteenkään opinahjoon. En ollut ollenkaan pettynyt.

Puutarhurin tyypillisin asento
 Elokuun alussa laitoin sähköpostia puutarhakoulun koulutuspäällikölle ja parin viikon päästä seisoin koulun pihamaalla nimenhuudossa. Opiskelin, välillä hampaat irvessä. Valmistuin. Pidin pienet valmistujaisjuhlat. Löysin itseni samaisesta koulusta myöhemmin uudestaan, kun halusin vähän syventää tietojani. Opiskelin vähemmän irvistellen, koska tiesin jo, millaista siellä oli ja osasin suhtautua hiukan enemmän huumorilla. Valmistuin. En pitänyt juhlia.

Puutarhuri mittailee tiluksia ja suunnittelee
 Ollessani työharjoittelussa puutarhamyymälässä vuosi lakkiaisteni jälkeen eräs vanha lukiokaveri tuli äitienpäiväruusuostoksille. Kassalle tullessaan hän ei edes tervehtinyt vaan töksäytti ensi töikseen "Aioksä vielä johonkin kouluun hakea?"

Puutarhurin ystävät
 Kun ihmiset kuulevat, että olen ammatiltani puutarhuri, suhtautuminen on kahdenlaista. 
Toisilla laajenevat silmät teevadin kokoisiksi ja he henkäisevät ihaillen "Olet vai?" tai "Ihan totta?" ja jatkavat usein "Sä saisit tulla meijän pihalle tekemään jotain."
Sitten on niitä toisenlaisia tyyppejä, joihin yllättävää kyllä kuuluu myös osa suhteellisen läheisistä ihmisistä.
He eivät pidä minään ihmistä, joka ei ole suorittanut yliopistotutkintoa. 
"Koulutushan se onkin ihmisarvon mittari!" huudahti korkeasti koulutettu serkkuni (EDIT:hämmästyneenä kuultuaan saamastani kohtelusta), joka ei pidä meteliä itsestään eikä ole nostanut itseään jalustalle, kun ompeluseurassa asia tuli puheeksi.
Puutarhurilla ei useimmiten ole ympärivuotista työpaikkaa vaan kausitöitä. Talvet ollaan työttömiä tai tehdään jonkin muun alan töitä henkensä pitimiksi.
Halveksujat saattavat kuunnella puhettani hieman ivallinen hymy kasvoillaan. Niinpä en juurikaan puhu ammattiini liittyvistä asioista heidän kanssaan, jos ei kukaan kysy mitään.
Ja yleensä kukaan ei kysykään mitään. Ei ammattiin liittyviä kysymyksiä eikä mitään muitakaan kysymyksiä. Olen ilmaa. Minua ei käytännössä katsoen ole heille. Aluksi se tuntui pahalta ja loukkasi. Lähdin pois porukasta ja itkin vessassa tai automatkalla kotiin. Sittemmin olen päässyt sen yli ja ohitse. En välitä. En tarvitse elämääni ihmisiä, joiden kanssa ollessani pahoitan vain mieleni. Pääasia on, että tiedän itse, olenko onnellinen, olenko tyytyväinen elämään ja itseeni. Arvostanko itse itseäni.

Puutarhurin mieluisin ympäristö
Olen onnellisimmillani saadessani kykkiä yksin trekolissa nyppimässä rikkaruohoja tai kääntäessäni maata talikolla. Olen kohtuullisen tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni. Olen juuri tekemässä suuria asioita, joiden johdosta olen toivon mukaan entistäkin tyytyväisempi. 
Olen oman onneni seppä.

Olen
♥ PUUTARHURI 
ja ylpeä siitä!

51 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

OIKEIN !!! juuri noin pitää ihmisen tämä lyhyt elämänsä elää, niin että siitä itse nautii. Katin kontit mitä muut ajattelee.
Kaikkea hyvää ja mukavaa kevään odotusta :) T: satunnainen lukija -mummo-

Reeta kirjoitti...

Hyvä kirjoitus Tiina. Puutarhurointi on varmasti yksi onnea tuottavimmista ammateista/ harrastuksista. T: tuleva kateviljelijä. ps. ihmisarvon mittari on jossain aivan muualla kuin koulutuksessa imho!

Minna-Liisa S kirjoitti...

Hei sinähän olet puutarhuri! Ja jos se on vieläpä sitä, mitä haluat tehdä, on se todellinen wau-juttu!

Minä olen aina elänyt ihmisten keskellä joiden mielestä puutarhurit ja kaikki maan kanssa töitä tekevät tai muut ammatti-ihmiset ovat syvästi arvostettuja, hetken piti tätä lukiessa oikein henkäistä - eikö kaikki ajattelekkaan niin! Eikös se ole jo vähän vanhakantaista ajattelua ajatella, että ihminen määritellä koulutasteen mukaan.

Mutta niin valitettavasti siihen törmää yhä. Ja se jaksaa hämmästyttää aina. Itse olen huomannut, että toisinaan joillain ihmisillä on minusta ennakkoluuloja sen perusteella, että olen maisteri ja tekemässä jatko-opiskeluja. Ja sekin tuntuu välillä tosi ärsyttävältä. Ja toki olen saanut kuulla opiskelleeni väärä oppiainetta tai väärässä tiedekunnassa. Tai olevani liian koulutettu ja siksi en voi ymmärtää mitään mistään käytännön asioista tai arkielämästä.

Yleensä ne arvostelijat ovat a)joko hyvin tyytymättömiä omaan elämäänsä, kun eivät ole saaneet tehdä sitä, mitä haluaisivat, b) henkilöitä, joilla on jostain syystä uskomaton tarve päteä. Ihmisarvoa ei koulutustasolla mitata (toki koulutusmahdollisuus kuuluu ihmisarvoon). Eikä se kyllä ole mikään sivistyksen mittarikaan tänä päivänä.

jori kirjoitti...

Vauh - Haaveilin itse aina puutarhurin ammatista, muttei koskaan rohkeutta riittänyt. Puutarhurin jos jonkun pitää olla uskalias, rohkea ja seistä jalat tukevasti maassa =) Olin kasvanut lapsuuden vihannesviljelyn ja maanviljelyn siivittämänä ja puutarhurin ammatti kuuluu samaan kastiin. Säiden armoilla, epävakaalla toimentulolla, fyysisesti raskaalla työllä on toki toinenkin puoli. Siinä voit olla oman itsesi herra omalla tavallaan ja nauttia kättesi jäljistä =) Vain sydän tietää sen mikä on oikea tie tässä elämässä ja sitä ääntä pitää kuunnella <3

Saila kirjoitti...

Komppaan Minna-Liisa S:ää siinä, että arvostelijat voi jättää siksikin omaan arvoonsa, että heillä on todennäköisesti ongelmia itsensä kanssa, ei muuten olisi tarvetta arvostella muita. Ehkä tuo on myös ikäkysymys, nuorena monilla on kovin mustavalkoisia ajatuksia, jotka iän ja viisauden karttuessa vasta saavat perspektiiviä.
Tuo on niin tuttua, että "saisit tulla meidän pihalle", heh. Aina en tiedä jaksaisinko hymyilläja nyökkäillä vai en :-D
Tunnen kyllä kuvauksestasi poikkeavan luvialaisen puutarhurin, joka on tosi edustavan näköinen jopa niin, että kynsilakka mätsää kukkiin. Voiko siitä enää naisellisemmaksi laittaa!

Satu kirjoitti...

Todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Ole pystypäin ja ylpeä siitä mitä olet ja mitä teet! Vaikka puutarha on minulle harrastus, niin onnellisimmillani olen keväästä syksyyn. Silloin kun saan olla pyrstö pitkällä tuolla penkeissä nyppimässä rikkaruohoja tai suunnittelemassa uutta. Siitä ammennan voimia talvihorroskuukausiksi =)

Maria kirjoitti...

Hyvä Tiina, tässäpä pureskeltavaa! Minä itse katson puutarhurin ammatin omaavia ihaillen, se on nimittäin the ammatti, johon itsekin haluaisin kouluttautua. Itselleni suurin este tällä hetkellä on kuitenkin tietoisuus juuri työn sesonkiluonteesta. Elättelen kuitenkin salaista toivetta hankkia puutarhurin ammattitutkinto tulevaisuudessa, kun lainat on maksettu ja jälkikasvu saatu omille jaloilleen. Kun oman elämänsä puitteet on luonut säännöllisen ja turvatun toimeentulon varaan, ei hyppy tuntemattomaan ole mahdollista ilman, että tekee radikaaleja päätöksiä elintason suhteen. Koen kuitenkin tyytyväisyyttä myös tämän hetkiseen tilaan ja olen onnellinen rakkaasta puutarhaharrastuksesta, joka on oikeastaan enemmän kuin pelkkä harrastus. Se antaa voimia ja vastapainoa toisinaan henkisesti kurmittavaan työhöni. Asia on juuri näin kun sanot, onnellisuuteen tarvitaan intohimo rakastamaa asiaa kohtaan ja riittävä tyytyväisyys muihin elämän realiteetteihin. Täydellistä elämää ei ole kuin saduissa, vaikka nykyajn facebook-kulttuuri antaakin muuta ymmärtää. Ja puutarhurin ammatti on ylpeyden aihe, minä ainakin olen siitä kateellinen ;)

Tiina kirjoitti...

Mummo: Näin se menee :) Ei tätä elämää eletä muita vaan itseä varten. Se on vaatinut jonkin verran opettelemista multa.

Reeta: Kiitos! Kyllä se on juuri näin!

Minna-Liisa S: Olen olen ;) Olen kuullut tuostakin, kaverilla on asia juuri noin päin kuin sullakin. Opiskellaan jotain "omituista" vuosikaudet ja miksi siitä sitten valmistuu ja minkälaista työtä sillä tutkinnolla sitten ihan oikeasti tehdään. Miksei olla "oikeissa töissä"?!? Ja kyllä, luulisin ainakin yhden arvostelijan ajattelevan, että lahjani menevät hukkaan tällaisen mitättömän ammatin harjoittajana. Ehkä hän on itse pettynyt vähäiseen koulutustasoonsa tai jotain...

Jori: Kyllä sydän sanoo, mikä on hyvä :) Omaa kroppaa on muutenkin hyvä kuunnella, se ilmoittaa aika hanakasti, jos asiat ovat huonosti ja muutosta vaaditaan pikaisestikin. Sekin on tullut koettua, että työpaikka on tehnyt suorastaan sairaaksi.

Saila: Niin se taitaa olla. Yksi kärkkäimmistä hiljaisista halveksujista tosin on jo hieman iäkkäämpi. Loput ovat aika pitkälti omanikäistäni porukkaa. Kyllä pihoille voidaan mennä, kun hinnasta sovitaan ;) Ei niin vakavissaan olijat eivät yleensä sen jälkeen juurikaan ehdottele pihan ehostusta. Kenestäköhän luvialaisesta mahdat puhua? ;)

Satu: Olen :) Ja nautin suunnattomasti tästä! Voi kunpa suurempi joukko ihmisiä oivaltaisi, että puutarha on voimavara eikä energiasyöppö. Se on ihan omasta asenteensa kiinni.

Maria: Toiset ne ymmärtää hyvän päälle ;) Ja ovat oivaltaneet, mikä tässä puutarhanhoidossa on niin upeaa. Sinä kuulut ehdottomasti siihen joukkoon! :) Toivottavasti saisit joskus toteuttaa haaveesi. Facebook-kulttuuri on tosiaan aika valheellinen. Oloni on varsin vaputunut oltuani sieltä reilu vuoden poissa. Ei tarvitse lukea muiden elämästä eikä jakaa omaansa kuin niille, jotka siinä oikeastikin ovat läsnä. Ja pistää vaan miettimään, pitääkö facehehkuttajien todistella jotain itselleen tai muille, ehkä jotakin sellaista, jota ei oikeasti ole olemassakaan...

Maria K kirjoitti...

Tunteita herättävä kirjoitus. Sait pienen kyyneleen vierähtämään silmäkulmaani. Ihmiset voivat välillä olla todella ajattelemattomia puheissaan. Onneksi meitä kuitenkin on monenlaisia ja ympäriltäsi varmasti löytyy ystäviä, joilla on elämän arvot kohdallaan niinkuin sinullakin!

Suvikummun Marja kirjoitti...

Hmmm.. oikein jäin miettimään postaustasi,mutta menihän sinullakin vuosi sen tekemiseen ;)
Minullakin on koulutus ihan muulle alalle, enkä viihtynyt yhtään toimistotöissä aikoinaan. Sen jälkeen olenkin jo yli 20 (!)vuotta tehnyt kaikenlaista puutarhatyötä, niin omassa yrityksessä kuin siellä Vuorelassakin. Yhtään kertaa ei ole ollut ikävä lähteä töihin.
Minä en ole koskaan huomannut, että kukaan olisi halveksunut työtäni, ehkä en vaan ole huomannut, kun olen ollut itse niin innoissani. Arvostuksen puutteen kyllä toisaalta huomaa tämän alan palkkauksessa. Tämä on kuitenkin raskasta työtä suurimmaksi osaksi (omassa puutarhassa ei tietenkään mikään tunnu raskaalta)
Onko nuoretkin tosiaan noin ahdasmielisiä? En ole huomannut meidän pojista ja kavereistaan, että ketään halveksittaisiin koulutuksen tai ammatin takia....

Pääasia, että itse on onnellinen!
Tsemppiä niihin isoihin asioihin :)

J kirjoitti...

Aamen! Hyvin kirjoitettu. Ja ihania kuvia, etenkin tuo viimeinen. Love you<3

Hyvä Mieli kirjoitti...

Minä tunnen erään ihmisen, joka kirjoittaa kirjekuoreenkin ihmisen nimen edelle tittelin. Minusta se on erittäin surullista... Mille arvoille ihminen elämänsä rakentaa?
Ollaan onnellisia, että arvostamme elämää, ihmisiä ja osaamme lähes pökertyä kukkien kauneudesta;)

Anonyymi kirjoitti...

Kovin on tutun kuuloista, sekä negatiiviset,että positiiviset ajatuksesi. Puutarhuri on yksi minun kolmesta ammatistani....ja kaikista rakkain <3 . Vahinko vaan, että elämme kylmässä Suomessa, jossa voimme toteuttaa itseämme vain noin puoli vuotta ja loppu aika unelmoidaan... ihminen ei ole pelkkä titteli, vaan yksilö, ainutlaatuinen omana itsenään. Teki sitten mitä tahansa elämässään. Kasvun ihme on aina yhtä mahtavaa ja ihmeellista. Onneksi olemme ymmärtäneet sen ja siksi saamme elämäämme elämyksiä ja onnellisuutta!! Nokka pystyssä kohti kevättä!!!

Päksy

Tiina kirjoitti...

Maria K: Eikä aina edes ajattelemattomuuttaan vaan ihan tarkoituksella. Onneksi lähipiirissä on suurin osa tukijoita ja kannustajia, jotka ovat ylpeitä ammatistani.

Suvikummun Marja: Palkkaus on asia, joka kertoo yhteiskunnan puolelta todella karua kieltään! Teidän pojat ja kaverinsa ovat siis selvästi fiksua ja avarakatseista porukkaa :)

J: Kiitos, sis <3

Hyvä Mieli: Oivoi sentään :/ Itse kirjoitan joskus huumorimielessä vaikka joulukorttiin rouva se ja se.

Päksy: Niinpä! Onnea ovat sun kaltaiset ydtävät <3

Sametti Hortensia kirjoitti...

No johan on. Ihmiset jotka arvottavat toisia koulutuksen ja työn perusteella, hmm, näkemyksensä kertoo kyllä heistä omaa tarinaansa. Omaan tuttavapiirini ei onneksi sellaisia kuulu enkä edes ottaisi. Vaikka itse olen yliopiston penkkiä kuluttanut niin arvostan esim. sairaanhoitajia enemmän kuin lääkäreitä, he kun tekevät sen todellisen työn. Koulutusta muutenkin yliarvostetaan minusta. Suomessa on vallalla niin kovat arvot tällä hetkellä. Puutarhuri on upea ammatti ja siitä pitääkin olla ylpeä! Kausiluontoisuus on tietysti ongelma, omat puutarhurituttavani ovat ainakin ratkaisseet sen tekemällä muuta työtä talvisin. Ja valmistumista pitää ilman muuta juhlia seurassa joka arvostaa saavutustasi ja ammattiasi!! Loistava uravalinta, jota et varmasti kadu ❤

Anonyymi kirjoitti...

Todella pahalta tuntui lukea tuntemuksistasi. Toisaalta hienoa, että sait asian sanoitettua ja sanottua itsestäsi pois. Itselläni on akateeminen ammatti, josta joka vuosi haluaisin hakeutua puutarhurikoulutukseen, mutta tuo talvityöttömyys perheen elättämisen näkökulmasta on tähän asti saanut asian jättämään haaveeksi. Minun korviini tuo serkkusi kommentti kuulosti enemmänkin sarkasmilta , sillä en voi uskoa että kukaan voisi olla niin idiootti että oikeasti olisi sitä mieltä! Nauti omasta polustasi ja ole syystä ylpeä siitä, minä ainakin kadehdin sinua ja toivon että koittaa päivä jolloin voin päästä samaan.

Perho Kerttunen kirjoitti...

Tämän postauksen kanssa ei ollakaan puutarhassa vaan ihmisarvossa :)

Korkeasti koulutettuna pätkätyöläisenä minua hymyilyttää. Ei suinkaan se, että kuulet arvosteluita - tai vastaavasti minä kuulen niitä, - vaan siitä, että tilanne on sama, ihan mitä sitten tekeekin. Pätkä/osa-aika/kausityöläinen on meidän veronmaksua korostavan yhteiskuntamme joustovara, jota tarvitaan, mutta jota on helppo syyllistää, sillä hän ei tee omaa osuuttaan samalla tavalla kuin muut veronmaksajat.

Mitä enemmän asiaa käsittelee ja on sinut omien arvovalintojensa kanssa, sen vähemmän itseä harmittavat yhteiskuntamme vaateet, joihin ei yksinkertaisesti mahdu. Ei, vaikka olisi tehnyt millaisia hyviä ja toivottuja ratkaisuja. Onneksi tiedät, että saat tehdä töitä maailman antoisimman ammatin parissa! Tsemppiä!

Puutarhuri kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, olen kanssasi samaa mieltä. Puutarhurin ammatti on kuin ei ammatti ollenkaan - kuka tahansa osaa tehdä tuota kesätyötä - mutta ei kuitenkaan. Itse olen ollut puutarhuri kohta sen 15 vuotta, menin lukiosta suoraan puutarhakouluun, muut lukioaikaiset kaverini eivät olleet kiinnostuneita koulutuksestani eikä siitä kyselty, ei ollut kiltoja tai opiskelijabiletystä. ;) 15 vuodessa olen ehtinyt yhtä ja toista, yrittänyt aloittaa uuden ammatin opiskeluakin, mutta jättänyt kesken - veto puutarha-alalle on niin kova. Tällä hetkellä olen yrittäjä, jatkokouluttautunut puistopuutarhuriksi, omaan jo kohtuullisen tietämyksen alan saloista. Ammattitaitoni tulee esiin vasta, kun joku esimerksiksi lähipiiristäni painii puutarhaongelmien kanssa, ratkon ongelmia, neuvon ja autan onnistumaan. Monet korkeasti koulutetut asiakkaani hämmästyvät siitä tiedonmäärästä, joka tähän alaan kuuluu, joskus voi jopa pikkuisen leveilläkin. ;) Ja miespuolisiin asiakkaisiin tekee aina vaikutuksen kaivurin ajotaito. :)
Ollaan ylpeitä ammatistamme ja alastamme, ei sitä näihinkään hommiin pysty ihan ilman koulutusta ja aina voi syventää tietämystään.

Pirjo kirjoitti...

Hieno postaus!
Kahdenlaista ja samanlaista kommenttia on tullut minullekin. Puutarhurin ammatti ei ole Suomessa kovin korkealle arvostettu. Tosin pääasia kuitenkin on että itse viihtyy työssään, mitä siitä mitä muut ajattelevat!

Opiskelin lähihoitajan ammatin, valmistuin 3 vuotta sitten ja sillä alalla olen ollut töissä viime vuodet. Nyt kuitenkin haluan takaisin puutarhatöihin, tervetuloa ihana suttuinen olomuoto!:)Tuolla hoitajan hommissa suhtautuminen tähän päätökseeni on ollut erittäin positiivista, vain muutama on ihmetellyt miksi lähden ja entäpä jos en sitten saa syksyllä sijaisuutta. Puutarhahomma on mukavaa ja uskon että talveksi saan sijaisuuden jostakin, jos en nykyisestä paikasta niin sitten muualta;)

Terveisin toinen Puutarhuri!

Tiina kirjoitti...

Sametti Hortensia: En mäkään tee oman aln töitä päivätyönä,kyllästyin pätkätöiden tuomaan epävarmuuden tunteeseen. Tulevaisuuttaan ei juurikaan voinut suunnitella työpätkää pidemmälle.

Anonyymi: Serkkuni oli siis asiassa täysin mun puolellanu ja huudahti kommentin hämmästyksestä. Hän ei missään nimessä tarkoittanut sillä mitään pahaa.

Perho Kerttunen: Lohdullista - ja toisaalta hyvin ikävää - kuulla, että näin voi olla korkeakoulutetuillakin. Tosin työskentelen tällä hetkellä ympärivuotisesti muun alan hommissa, mutta koulutustaustani aiheuttaa tämän reaktion tietyissä ihmisissä.

Puutarhuri: No siinähän se nähdään sitten juu, kun tulee joku tenkkapootilanne. Ja kylllä, voimme olla ylpeitä ammatistamme :)

Pirjo: Kiitos! Ratkaisusi on rohkea ja nostan sille hattua!

Minna kirjoitti...

Hieno postaus! Minäkin salaa haaveilen alan vaihdosta, mutta luulen ettei minusta ehkä kuitenkaan koskaan löydy rohkeutta siihen:( piupaut kaikille arvostelijoille vaan ja häntä pystyyn!

pioni kirjoitti...

Monenmoista tallaajaa sitä mahtuu tälle pallolle, ne titteleillä koreilevat taitavat vain pönkittää omaa itsetuntoaan.
Minäkin olen hiukan kateellinen sinun ammatistasi, itselleni kun ei tullut puutarha-ala mieleen nuoruudessa ja Marian tavoin tässä elämäntilanteessa olis aika vaikeaa lähteä opiskelemaan. Mutta tosi hyvä harrastuskin puutarhailu on;)

MINNA kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä kuin Päksy tuolla ylhäällä, vaikkakin sillä erotuksella, että opiskelen parhaillaan puutarhuriksi. Taskussa kaksi ammattia, joissa pitäisi työskennellä sisällä mutta kun haluan ne resut verkkarit ja ulkotöihin. :O)

Saga / Niittykulma kirjoitti...

Hieno ja rohkea kirjoitus. Minäkin ajattelin vaan sitä, että olen aina arvostanut kaikki ruumiillista, raskasta ja luovaa työtä tekevät ihmiset ja ammatit aika korkealle. Ikävää, että olet törmännyt myös toisin ajatteleviin. Ole ylpeä itsestäsi, ammatistasi ja ammattitaidostasi. Siihen ei moni pysty.

Tiina kirjoitti...

Minna: Kiitos :) Kukapa sen kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse :)

Pioni: Niin tuntuu mahtuvan. Olet sentään löytänyt puutarhaharrastuksen pariin ja voit toteuttaa itseäsi omassa puutarhassasi. Se on lottovoitto :)

MINNA: Onnittelut uravalinnasta! :) Et tule pettymään.

Saga/Niittykulma: Kiitos :) Kaikki eivät vaan voi olla samaa mieltä asioista, olisihan se ihan liian tylsää ;)

Rilla kirjoitti...

Olipa ajatuksia herättävä kirjoitus. Tottahan se on, ihmisiä arvotetaan kasvottomasti ammattien ja tittelien mukaan. Kovin helposti. Itse olen sellaisessa työssä, jossa väitän päässeeni näkemään koko tittelikirjon ja sen, minkälaisia ihmisiä siellä takana on. Olen todennut, ettei ammatilla, koulutuksella, millään sellaisella ole loppupeleissä sen syvällisempää merkitystä. Sillä, onko elämäänsä tyytyväinen ja minkälaisin arvoin päivänsä viettää, sillä taas on.

Minä arvostan puutarhurin ammattia suuresti. Ehkäpä tämä ei yllätä :D

Taina T kirjoitti...

Jeees! Mä tykkään näistä postauksista kun ihminen laittaa itsensä likoon!
Jokainen on sellainen kuin on ja tekee ne ratkaisut mitä itsessään tuntee oikeaksi. Aivan se ja sama mitä toiset ajattelee.
Minäkin haaveilen puutarhurin ammatista!Taitaa eläke tulla vastaan..

Riina kirjoitti...

Aivan ihana postaus! Täällä kirjoittelee myös onnellinen puutarhuri, joka on ylpeä ammatistaan. Tajusin vasta aikuisiällä että rakkaasta harrastuksesta voi tulla myös rakas ammatti. Ja opiskelin puutarhuriksi. Välillä en kyllä tiedä mistä työ alkaa ja harrastus loppuu. On ihana kun voi tehdä työtä mitä rakastaa ja mistä on kiinnostunut. Ja tässä ammatissahan voi aina kehittyä, koskaan ei ole täysin oppinut, eikä voi kyllästyä.
Mukavaa kevättä ja kuopsutushetkiä työssä ja vapaa-ajalla!

Kukkaiselämää - My flowering life kirjoitti...

Ai, itse olen monesti miettinyt, että haluaisin olla puutarhuri.

Voin sanoa, että olen yliopiston käynyt ja maisteri, mutta ei opettajan ammattia arvosteta. Eivät oppilaat eivätkä vanhemmat.

Tiina kirjoitti...

Rilla: Mukavaa, kun kommentoit :) Puhut asiaa, näin se on. Hienoa kuulla, että arvostat meikäläisiä, mutta se ei sinänsä yllätä, olethan itsekin innostunut puutarhanhoidosta :)

Taina T: Kiva :) Ehtiihän sitä eläkkeelläkin ;)

Riina: Kiitos! Eikö ole hieno tunne, kun työ ei ahdista? Ei tarvitse sunnuntai-illalla miettiä, että voi ei, taas työviikko alkamassa.

Kukkaiselämää: Joo, tuo on kanssa totta. Opettajat tuntuvat olevan korkerasti koulutetuista sitä "alinta pohjasakkaa" yleisen arvostuksen puutteen ja palkkauksen suhteen. Onneksi sulla on oma puutarha, jossa saat toteuttaa itseäsi :)

Heidi-Maaria kirjoitti...

Olet ottanut ison ja luullakseni ratkaisevan askeleen kun olet pukenut tuon sanoiksi ja kirjoittanut esille. Minun mielestäni on tärkeää seurata sydämensä ääntä ja tehdä ne valinnat mitkä tuntuvat itsestä oikeilta.

Muiden mielipiteet olkoon vain heidän omiaan,kannattaa tyynesti vain kulkea omaa polkuaan. Silloin ei tee itselleen vääryyttä.

Tuosta sanomalehti-kate kuvastasi tuli mieleeni kun itse vasta valmistuneena puutarhurina levittelin pellon syrjään sanomalehtiä valmistaessani kylvöpenkin pikku aarteilleni. Jotkut pudistelivat päätään touhuilleni. Kun sitten perustin taimistoni niin kyllä minulle ihmeteltiin että "meinaako sä ihan humpuukilla elää" Nyt olen elänyt sillä humpuukilla lähemmäs kolmekymmentä vuotta ja olen edelleen hyvin tyytyväinen valintaani. Vieläkin on kiva tehdä töitä ja täpinöissäni suunnittelen yhä uusia juttuja. Minä olen niitä yrittäjiä joilla työ ja harrastus kulkevat käsi kädessä. Teen työtä sydämelläni, rakkaudesta kasveihin.

Toivotan sinulle menestystä mihin sitten ryhdytkin!
Puutarhurin ammatista kannattaa olla ylpeä. Tämä ei ole helpoimpia ammatteja eikä sovellu läheskään kaikille, sen olen monesti käytännössä nähnyt. Mutta ne joilla on aito kipinä tähän voivat tulla työssään todella eteviksi. Kasvimaailmassa on aina jotain opittavaa :)

Kurkkaa blogiini, siellä on sinulle jotain..

Tiina kirjoitti...

Heidi-Maaria: "Ei tee itselleen vääryyttä" - todella hyvin sanottu! Kiitos paljon, uskon että kaikki asiat menevät niin kuin niiden on tarkoitettu menevän. Käyn kurkkimassa blogissasi! :)

Karolina kirjoitti...

Hienoa että olet Puutarhuri ja ylpeä siitä! Niin jokaisen pitäisi olla ammatistaan.

Kun itse harrastaa puutarhahoitoa voisi kuvitella että puutarhurin ammatti olisi vain ruusuilla tanssimista, yhtä ihanaa joka päivä, mutta kyllä siihen varmaan kuuluu raskaampiakin hommia, selkäsärkyä. Sydänsärkyjä ei tarvitsisi olla, olin yllättynyt kun luin miten sinua on kohdeltu!???

Itse arvostan suuresti kun käyn taimistoilla asiantuntevia puutarhureita ja muuta henkilökuntaa joka osaa vastailla kysymyksiimme.

Ja tiedän muutaman läheisen ihmisen jolla on elämässä akateemisesti kaikista korkein koulutus, mutta uran vaatimukset ovat ajaneet loppuun ja he ovat toipuneet ja palautuneet puutarhaterapian kautta, toinen kävi puutarhakoulua vuoden tai pari.

Uskoisin että työskentely lähellä luontoa luo parempaa elämänlaatua.

VAloisaa kevättä, ole jatkossakin ylpeä tiedoistasi ja upeasta ammatistasi!
<3 KArolina

Tiina kirjoitti...

Kaikki eivät valitettavasti ole sitä mieltä vaan katsovat oikeudekseen halveksua. Se on aika hämmentävää. Iloista kevään odotusta myös sinne! :)

Outi kirjoitti...

Moikka Tiina!

Olen myös törmännyt siihen, ettei minun puutarhurin koulutustani kaikki arvosta. Toisaalta en tiedä olenko oikea ihminen siitä moittimaan. Olen perheestä, jossa ruumiillista työtä ovat tehneet molemmat vanhemmat. En siis tiedä millaista olisi elää korkeasti koulutettuna ja tehdä hyvin palkattua työtä. Itse syyllistyn siihen, etten välttämättä arvosta korkeaa koulutustasoa ja ns. kevyitä töitä yhtä paljon kuin fyysistä työtä. Syy on ehkä molemmin puolin kokemuksen puute toisen tekemisistä =)

Ollaan ylpeitä jatkossakin ammatistamme, ajattelevatpa muut mitä tahansa!

Tiina kirjoitti...

Tuo saattaa hyvinkin olla totta. Mutta miksi halveksua niin näkyvästi, jos asioista ei juuri mitään tiedä? Ja vaikka halveksuisikin, miksi se pitää näyttää? Saako siitä jotain tyydytystä... Antaisivat jokaisen olla niin kuin haluavat ja tehdä sitä mistä tykkäävät. Ei muuta kuin nokka pystyyn, hyvä me :)

Eeviregina kirjoitti...

Ole ONNELLINEN PUUTARHURI!!!

Katja Lammi kirjoitti...

Aihe koskettaa tällähetkellä meidänkin perhettämme,sillä vanhin tytäremme opiskelee taidealan ammattia. Monien,jopa lähisukulaisten, mielestä pitäisi hankkia "oikea ammatti" ja harrastaa vapaa-ajallaan sitten niitä taiteita. Yksi isovanhemmista on jopa sitä mieltä,että tyttö ei edes käy koulua vaan on peruskoulun jälkeen lopettanut opiskelun...

Minusta on hienoa,että ihminen on tyytyväinen siihen mitä työkseen tekee,oli se sitten mitä tahansa. Kyllähän sekin olisi ihan ahterista,jos joka aamu joutuisi miettimään,että hitto,kun sinne työpaikalle on taas pakko vääntäytyä,jos syy on ainoastaan se,että on täysin väärällä alalla.

Monesti esim. nuoret hakeutuvat vanhempiaan mielyttäkseen/heidän painostuksestaan opiskelemaan alaa,joka ei ollenkaan ole sitä mitä he itse haluaisivat :/

Cheri kirjoitti...

Taideala on vähän samanlaista, jotkut eivät pidä sitä ollenkaan oikeana työnä. Puutarhurin ammattikin on minusta hyvin luovaa työtä. Kaikkein ihaninta on se, että osaa nauttia siitä mitä tekee ja sitä olen huomannut muiden kadehtivan eniten. Työnilo on loppujen lopuksi tärkeintä, ilman sitä menee elämä hukkaan.

Tiina kirjoitti...

Eeviregina: Olen :)

Katja: Voi ei, surullista tuo suhtautuminen :( Isovanhempien soisi tukevan lastenlapsia näiden tekemisissä valinnoissa.

Cheri: Totta! Ja kuitenkin aika moni ihminen ilahtuu ja nauttii kättemme jäljistä.

Sirkka kirjoitti...

Meitä kaikkia tarvitaan ja kuinka monikaan ei mene tekemään kyseenalaisia töitä, koska ei arvosta sitä ja kuinka usein kuulee esim. siivoojan tai roskakuskin ammateista. Ajatteles, jos heitä suuremoisia ihania ihmisiä ei meillä olisi me hukuttaisiin......ja kuinka tänä päivänä siistijäkin joutuu opiskelemaan työtään. Täytyy tietää tarkkaan millä tavalla ja millä välneillä, aineilla ym. työskentelee, että työn suorittaa oikein. Itse en ole siistijä ammatiltani, mutta arvostan kaikkia ammatteja, sillä meitä kaikkia tarvitaan.
Mutta, että Puutarhureita heitä myös todella tarvitaan ja heitä saisi olla paljon enemmän mitä on, sillä missä elämme voisimme varmasti paremmin onnellisimmin jos ja kun olisi kauneutta enemmän ja että niistä pidettäisiin huolta. Ymmärrät mitä tarkoitan.
Hyvän ammatin olet valinnut itsellesi!
Onni tulee sisältäpäin ja puhkeaa kukkaan ulospäin!

Piia Anneli ~ annelivian talossa kirjoitti...

Herätit todellakin ajatuksia ja piti ihan ajan kanssa palata tänne vastaamaan.

Minusta on tärkeää löytää se itselle hyvä juttu. Toiset viihtyvät yötöissä, toiset jakkupuvussa ja toiset sitten kynnenaluset mullassa, ihan valintakysymyshän se on.

Puutarhuri kai yleensä on itse saanut valita ammattinsa, tai ammatti on hänet valinnut, joka tapauksessa sitä harvemmin on syöttämällä syötetty läheisten toimesta. Siinäkin mielessä kannustettava valinta. Lisäksi tykkään siitä, että työssäkin pääsee liikkumaan ja tekemään käsillä, ja arvostan kaikkia, jotka siihen kykenevät.

Itselläni on puutarhaopinnot kesken ja jatkan niitä sitä mukaa, kun jaksan. Oma ala silti se selkeästi jo on :) Työttömine talvineen, olkoonkin, kesällä sitten senkin edestä.

Että voimia ja iloa työhön sinne mullan ja juurien tasolle!

Maalaispuutarhan Marketta kirjoitti...

Hei Tiina, mielenkiintoinen postaus. Ensinnäkin tervetuloa puutarhureiden sankkaan joukkoon. Ja omasta puolestani voin sanoa, että tästä ammatista on hyötyä ja iloa aina, vaikka opiskelisit minkä tahansa tutkinnon vielä elämäsi aikana. Mahdollsuudet hyödyntää tätä ammattia ovat mielettömän laajat ja mielenkiintoiset. Oma polkuni on kulkenut puutarhurin tutkinto taskussa mahtavan kansainvälisen puutarhauran kautta vaikka mille vesille. Ja aina palaan muodossa tai toisessa multapaakkujen ääreen. Ihanaa !Ja pätkätöitöiden mahdollsuuttakin voi hyödyntää vaikka miten. Eipä muuta kuin nokka tuulta päin ja pitkät nenät väheksyjille! Terveisin kollega

Maalaispuutarhan Marketta kirjoitti...

Vielä lisäisin tuohon omaan kommenttiini, että puutarhurin ammattikunta on erittäin arvostettu suurissa puutarha-alan maissa kuten Tanskassa, Hollannissa ja Saksassa. Ja monissa maissa puutarhurin ammatti ja tilukset periytyvät aina seuraavalle polvelle tai pysyvät saman suvun hallinnassa.

Tiina kirjoitti...

Sirkka: Joo, tuo siistijähommakin on niin totta! Ja ylipäätään, jokaista meitä tarvitaan. Kyllä sen aika pian huomaa, jos ei vaikkapa ole siistijä käynyt. Arvokasta työtä meidän kaikkien hyvinvoinnin eteen.

Piia Anneli: Toivotaan, että saat opinnot jossain vaiheessa päätökseen ja voisit nauttia tästä alasta oikein toden teolla :)

Tiina kirjoitti...

Maalaispuutarhan Marketta: Puhut niin totta!! Enpä keksi tähän nyt yhtään mitään lisättävää :D

Maarit kirjoitti...

Rohkeasti toit asian esille! Ole ylpeä työstäsi! Mielestäni jokainen on oman onnensa seppä. Jokainen tekee juuri sitä mitä haluaa ja mistä tulee onnelliseksi. Minulla on takana aikuisopiskelua ja työpaikkakiusaamista. Kuin onnen kaupalla pääsin nykyiseen työpaikkaani kaupanmyyjäksi. Ei ole yliopistokoulutusta, mutta olen erittäin tyytyväinen työhni. Ihmiset eivät ehkä aina tule ajatelleeksi miten tärkeää henkinen hyvinvointi on työelämässä. Olemmehan työelämässä kuitenkin suuren osan elämästämme! Ole rohkea ja kuuntele sydämesi ääntä! Lämpöistä kevään jatkoa sinulle Tiina!

Pelaguu kirjoitti...

Hmm, en ole koskaan törmännyt tälläiseen käytökseen tässä ammatissa, varsinaisesti. No itelläkin se elämäntilanne vain ajoi siihen että tuli sitten tavallaan opiskeltua itselleen ammatti, sillä hetkellä ei ollut väliä mikä ammatti se on. Nyt kun vuosia on kulunut, työllistyminen on vaikeaa, ainakin pienellä paikkakunnalla. Vinkiksi sanoisin, kun ite en silloin tajunnu ajatella, monista erisyistä niihin menemättä, muille jotka ammatinvalintaa ja opiskelupaikan valintaa suunnittelee kannattaa miettiä tulevaisuuteen, se ammatti johon valmistuu, se kulkee aina mukana, sanonpa että puutarhurin ammatti ei pätevöitä muuhun kuin puutarhuriksi. Harrastus pohjalta tällä hetkellä.. Sen sijaan huomaan juuri nyt, kun haen itselleni uutta ammattia ja katselen vaihtoehtoja, siivoojan ja hoitajan ammatteja arvostetaan hyvin vähän. Työtä osattaisiin arvostaa ehkä paremmin jos ihmiset tajuaisivat ja huomaisivat jos vaikka paikat jätetään siivoamatta, ei meitä ilman vain tule toimeen. Eihän se maitokaan tule kauppaan vain "teollisesti" taikomalla, sen maidonkin eteen on tehty joku työ, kun kauas kantoisesti ajatelaan. Puutarhurit ovat kauneuden tekijöitä! Onnea rohkealle yrittäjän tielle!

Tiina kirjoitti...

Onneksesi et ole törmännyt! Opiskelin puutarhurin ammatin tiedostaen hyvin heikot työllistymismahdollisuudet. Kiitos, rohkeutta ja onnea tässä kai vähän tarvitaankin :)

Tiina kirjoitti...

Maarit: Hups, sun kommentti jäi välistä. Työpaikkakiusaaminen on varmasti ihan sietämätöntä. Siinä menee viimeinenkin motivaatio aamulla nousta töihin. Aurinkoista kevän odotusta sulle myös! :)

Kuje kirjoitti...

Ihana kirjoitus. Monia ovat ne hetket, kun vaihtaisin mielelläni korkeakoulututkinnon puutarhurin hommiin... Luullaakseni siinä on onnellisempi ihminen :)