2011 (1) alppiruusut (13) anturamuotti (1) arvonta (3) astiat (1) asuntomessut (5) atsaleat (1) bloggaritapaaminen (5) DIY (3) ekokampaaja (1) eläimet (106) ensilumi (1) entisöinti (1) esikot (6) eteinen (1) Greengate (8) haaste (8) haaveet ja unelmat (8) hankinnat (1) hevoset (2) hyötykasvit (25) joulu (38) juhlat (19) kasvihuone (15) kasvit (170) kauneus (1) keittiö (14) kesä (109) kesäkukat (3) kevät (112) kompostointi (1) korut (4) koti (16) koulu (1) kuisti (8) kukat (3) kuukauden kuva (8) kuulumisia (157) kuvahaaste (13) kylvöt (17) kärhöt (7) käsityöt (40) lehtijuttu (1) leikkokukat ja sidonta (10) leivonta (3) lifestyle (374) lisääminen (1) luonto (29) makuuhuone (3) matkailu (2) matkustelu (3) merellä (2) meri (1) muoti (1) Nordiska Trädgårdar (13) nukketalo (2) oleskelu (2) olohuone (22) omena (1) ompelu (2) pelargonit (29) perennat (2) pihasauna (1) pionit (22) pistokkaat (1) pohjien teko (1) projektit (3) puutarha (246) puutarhakirjat (10) puutarhamatkakohteet (4) puutarhamessut (19) puutarhuri (1) puuutarha (1) ratsastus (3) remontointi (1) reseptit (1) rosario (4) ruoka (13) ruokailuhuone (7) ruusut (18) sadonkorjuu (2) siemenet (1) sienet (1) sipulikukat (35) sisustus (77) sisustuskutsut (1) syksy (35) syreenit (3) Taimimoisio (1) taloprojekti (8) talvi (17) terassi (2) terveys (1) toivepostaus (1) tunnustus (10) työ (2) täytekakku (1) unelmieni mummonmökki (1) urheilu (4) valokuvaus (1) vanhat rakennukset (1) varttaminen (3) vesiaihe (1) videopostaus (3) viljelylaatikko (3) yrittäjyys (2)

torstai 14. helmikuuta 2013

Susi vastaan lammas

Nyt mä avaudun. Aloitan vuodesta 2007.

Olemme puutarhan työhallissa odottamassa opettajaa, kun opo saapuu paikalle ja tuo mukanaan nuoren naisen, jolla on violetti raita vaaleissa hiuksissa ja jalassaan lenkkarit, jotka maksoivat "satakakskytäyheksän eorroo". Nainen on luokkamme uusi oppilas ja minun tuleva ystäväni. Hän löytyy puhelimeni osoitekirjasta nimellä "Rekku". Rekulla on savolaiset juuret ja se näkyy ja kuuluu.

Rekun kanssa opettelemme ajamaan päältäajettavaa ruohonleikkuria, käyttämään jyrsintä, siimaleikkuria ja moottorisahaa, ajamaan ja peruuttamaan traktori-peräkärry -yhdistelmää, vaihtamaan ruohonleikkuriin öljyt ja suodattimet, teroittamaan sekatöörit, keräämään ruusut, lajittelemaan kurkut ja tomaatit, piirtämään pihasuunnitelmia, kauppakunnostamaan vihanneksia...

Rekku on suora eikä viärä, vaikka onkin Savosta. Rekku ottaa muut huomioon. Jos tarvitaan puukot ja sekatöörit, Rekku hakee ja tuo kaverille kans. Rekun kanssa jaetaan työt ja pelataan saumattomasti yhteen. Rekun kanssa nauramme pissat housussa traktorin hytissä matkalla pellolle. Opin, että itsensä voi laittaa likoon, itselleen voi nauraa ja itsensä nolaaminen ja häpäiseminen ovat parasta viihdettä. Opin olemaan rohkeampi, tarttumaan hetkeen. Opin olemaan spontaani ja miettimään vähemmän sitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Rekun kanssa olemme ajaneet jo kymmenen kierrosta navetan ympäri, kun toiset vielä yrittävät traktoria käymään. Peräkärrymme on jo suulissa, kun viereisessä ajoneuvossa vasta etsitään pakkia ja tuherretaan itkua. No okei, me oltiin ihan parhaita aina ja kaikessa.
Not.


Eräänä kevätpäivänä olemme äidin kanssa lähteneet orvokkiostoksille, kun vanha autonrotiskoni alkaa tokia ja köhiä liikenneympyrässä. Onko mulla liian iso vaihde päällä vai mikä tähän nyt tuli? Ei, kyllä ykkönen on silmässä. Silti auto simahtaa keskelle ympyrää. Onneksi toiset pääsevät ohi, ettemme tuki koko liikennettä. Koira takapenkillä, jalkapuoli lonkkaleikkausta odottava äiti orvokkiamppeli ja kävelykepit sylissä pelkääjän paikalla. "Menenkö mää lykkäämään?" äiti kysyy. Luon paljonpuhuvan silmäyksen apukuskiin. Pieni paniikki alkaa tulla, kädet hikoavat, auto ei käynnisty vaikka miten yritän. Ikuisuudelta tuntuvien minuuttien kuluttua taaksemme ilmestyy pakettiauto, joka ajaa kiveyksen yli nurmikolle ja autosta hyppää neljä miestä lykkäämään meidät läheisen huoltoaseman pihaan. "Loppuiko bensa?" yksi miehistä kysyy hieman huvittuneen näköisenä. "Ei, en tiedä mikä tähän tuli. Kiitos ihan todella paljon!" Kotona lähetän tekstiviestin paikallisen sanomalehden tekstaripalstalle, jossa kiitän miehiä. Tekstaria ei koskaan julkaista. (Jokin suodatin oli tukossa, eikä auto saanut bensaa).


Penkkaripäivä. Vastapäätämme olevaan autoon istuu mies, starttaa ja yrittää lähteä ruudusta, mutta renkaat sutivat tyhjää. Mies heijaa autoa useita kertoja edestakaisin koettaen saada vauhtia, mutta lopputulos on aina sama. Takaa lähestyvä abeja kuljettava rekka pysähtyy odottamaan, että auto lähtisi ruudusta, sillä se on jo osittain ajoradalla. "Ei se pääse pois" sanon ja hyppään kameroineni tien yli auton taakse. Muu porukastamme jää hoo moilasena seisomaan jalkakäytävälle. "Tulkaa auttamaan" sanon ja viittilöin miehille. Kukaan ei liiku. "Tulkaa auttamaan!" sanon jo vaativammin ja puiston puolelta tulee joku nainen ja meidän porukan miehet työntämään autoa, joka lopulta pääsee pois ruudusta ja abirekka pääsee jatkamaan matkaansa. Helvetti sentään, pitääkö suuttua ennen kuin joku tulee jeesimään. Kaikki tuijottavat, osa jopa hieman huvittuneesti, mutta kukaan ei tee mitään. "Ehkä joku muu menee kohta auttamaan" ajattelivat varmasti useimmat. Mutta jonkunhan on pakko olla se "joku muu", se ensimmäinen, jota muut voivat sitten seurata. Omien ikävien autotilanteiden jälkeen olen kyllä aika hanakasti menossa helppimään, kun tiedän, miten tukalaa on itse istua ratissa ja tuntea punan kohoavan kasvoille. 


Jokaisen ihmisen pitäisi toimia asiakaspalvelutehtävissä jossain vaiheessa elämäänsä, silloin voisi jokaisella olla hippasen helpompaa. Erityisen haastavaa on olla hieman päälle parikymppisenä naisena myyjänä puutarhamyymälässä, jonka asiakaskunta koostuu pääasiassa hieman iäkkäämmistä ihmisistä. Varsinkin miesten on vaikea uskoa mitään, mitä joku tytönheitula sanoo. Jo lähestymistapa on sellainen vähättelevä, että noh, kysytään nyt tuolta, kun ei tässä muitakaan näy, mutta tuskinpa tuo mitään tietää. Asiakkaan ilmeitä on huvittava seurata, kun oikeasti osaatkin vastata kysymykseen. 
Tällaisia aloituksia en suosittele käyttämään:
"Tiädäksää - et sää varmaan tiä"
"Olisko tääl ketään ketä tietäis noista kukkasista?"
tai jos paikalla on kaksi myyjää, nuorempi ja vähän vanhempi, niin olisi mukavaa, jos katsoisit puhuessaan tasapuolisesti kumpaakin etkä ohita kassalla seisovaa nuorempaa myyjää ja puhu hänen ohitseen taaempana seisovalle vanhemmalle myyjälle "Oleksää puutarhuri? Osaaksää sanoo..." Eräskin mummo melkein suorastaan tukehtui, kun vanhempi (puutarhuri) vastasi ihan pokkana kysymykseen, että "hän on" ja osoitti minua. "Ja-jahah... köh köh... Niin tuota semmosta mää vaan että..."
Ja kun lopulta päädyt ostamaan jotain ja tulet kassalle maksamaan, arvostaisin kovasti, jos viitsisit edes vastata tervehdykseeni puhumattakaan siitä, että kertoessani loppusumman ja pyytäessäni etukorttia et viskaisi kortteja pöydälle vaan ojentaisit ne kauniisti käteeni ja ehkä jopa voisit katsoa silmiin tai johonkin sinne päin ja sanoa "ole hyvä". Kiittää voi myös silloin, kun ojennan korttisi ja vaihtorahat takaisin (käteesi totta kai, olisi sekin näky, kun viskelisin ne pitkin maata ja asiakas möyrisi niitä etsimässä). Pois lähtiessään voi sano "kiitoksia, moikka" tai edes mumista jotain heipan tyylistä.


Itse kassan takana seisseenä kiinnitän yhä enemmän huomiota siihen, miten itse käyttäydyn, kun olen asiakkaana. Tervehdin, sanon "kiitos", kun myyjä kertoo minulle loppusumman, "ole hyvä" kun ojennan hänen käteensä rahat, "kiitoksia" kun saan vaihtorahat (no hitto, noihan nyt on ihan perus käytöstapoja, mutta ne tuntuvat silti olevan joiltakin pahasti hukassa). Tai jos olen tarvinnut asiakaspalvelijan apua myymälässä/puhelimessa, sanon lopuksi "hyvä, kiitos sulle", koska se ainakin itsestä tuntuu siltä, että olen asiakkaan mielessä erityinen tai että hän arvosti minulta saamaansa palvelua.

Arvosta lähimmäistäsi - myös sitä sinulle tuntematonta.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin viisaita sanoja taas sulta Tiina <3 . Tuttuja tilanteita myös mulle, varsinkin noi asiakaspalvelutilanteet (joissakin taisin jopa olla "se vanhempi" ). Totta joka sana, ihmisten pitäisi enemmän ajatella myös muita kanssaihmisiä, eikä ajatella vaan itseään. Sitä saa, mitä tilaa. lauletaan laulussakin...Itselläni ei tulisi mieleenikään heitellä etukortteja, saatikka rahoja tiskille, vaan käteen tietty!!!Missä ihmisten käytöstavat ovat nykyään??Entäs lähimmäisten auttaminen?? Koskaan ei tiedä milloin itse on avuntarvitsija. Mutta jatketaan me vaan auttamista ja annetaan hyvän kulkea :)
Päksy-puutarhuri :)

Tiina kirjoitti...

Kiitos <3 Välillä sitä oikein pysähtyy miettimään, että oikeesti, miksi me käyttäydytään toisia kohtaan niin julmasti joskus. Tuntuu, ettei kukaan ajattele, että mitä jos mulle sanottais noin tai mitä jos joku tekis mulle noin. Se opetettiin jo lapsena, miltä susta tuntuis jos joku antais sulle lumipesut tai ei ottaisi mukaan leikkeihin?

My life kirjoitti...

Joo, kaikenlaista kohtelua on tullut koettua. Opiskeluaikoinani olin viisi kesää kaupan kassalla ja kaksi kesää Hakaniemen torikahviossa. Torilla vanhat papat olivat kivoimpia asiakkaita. Nykyisessä opettajan työssäni sanoisin havainneeni, että jotkut vanhemmat ovat melko hyökkääviä.. Pitää yrittää muistaa itse olla ihmisiksi niin töissä kn asiakkaana.

Hyvää ystävänpäivän iltaa!

Saila kirjoitti...

Hyvä Tiina!
Asiakaspalvelun pitäisi tosiaankin olla pakollinen suoritus elämässä!
Jokaisella pitäisi myös olla Rekku kaverina juuri tuossa elämän vaiheessa. Mullekin osui tielle tuollainen Rekku just parikymppisenä, siihen asti olin ollut ujo syrjäänvetäytyjä. Ai että silmäni aukesivat eivätkä ne sen jälkeen olekaan sulkeutuneet :-D
Hieno homma että pyydät apua, kyllä porukka osaa olla jähmeää (etenkin turkulaiset, hehe). Täälläpäin jokainen kysymys aloitetaan minusta negatiivilla, oikein turkkulaiseen tyyliin: Ei sulla sattuis olemaan... Et sää sunkaan tiedä... Ehkä teilläkin päin, mutta siitä on kymmeniä vuosia kun olen viimeksi viettävyt sielläpäin pidempiä jaksoja, muisti pätkii jo.

Cheri kirjoitti...

Pulaan jäänyttä pitää auttaa, sehän on selvä. Itse olen aina saanut apua kun on esimerkiksi auto jämähtänyt lumihankeen tai muuta akuuttia. Kun tietää, miten hyvältä tuntuu, että joku välittää, auttaa mielellään itsekin. Nykyisin vain kuulee pelottaviakin juttuja ihmisten käytöksestä, aika moni tarvitsisi vihanhallintakurssia. Äsken juuri puhelinmyyjäpoika soitteli ja sain höynaytettyä häntä luulemaan, että täällä on äkäinen täti. Lopulta poika ei naurultaan pystynyt enää kunnolla puhumaankaan. Sain vielä kiitostekstarin perään. En ostanut mitään, mutta ihan rattoisa hetki meillä oli.

Reeta kirjoitti...

Melkein porasin ja samalla hymyilin leveesti ja samalla vähän nauroin tippa linssisä :D :D :D Kiitos sanoistasi <3

Kruunuvuokko kirjoitti...

Huono käytös ja ennakkoluulot istuvat välistä lujassa meissä suomalaisissa.

Katja Lammi kirjoitti...

Tää on niin hyvä postaus,että se pitää luetuttaa myös ipanoilla!

Itse olen ikäni ollut asiakaspalveluhommissa ja pitää sanoa,että olen tyytyväinen itseeni siinä suhteessa,että asiakkailta on tullut monesti positiivista palautetta :)

Tiina kirjoitti...

My life: Juu, niitä pappojakin tuntuu olevan kahta sorttia. Toiset on sellasia joilla on naama väärinpäin aina ja sitten on sellasia ihania lupsakoita, joita tekis mieli halata lujaa.

Saila: No niin pitäis! Kyllä sitä samaa aloitusta käytetään täälläkin päin ja huomaan sitä myös itse käyttäväni. Ei sul satu olee...

Cheri: Ihana! :D Mahdoit piristää pojan ankeaa (voisin kuvitella, että jatkuvien pakkien saaminen asiakkailta ei ole mukavaa, kahden päivän kokemuksella puhun, heh) päivää melkoisesti!

Reeta: Ole hyvä <3 :)

Kruunuvuokko: Niinpä. Ja toisilla on niin kovin kaponen se katsantokanta kaikkiin asioihin.

Tiina kirjoitti...

Katja: No niin! :D Kiva, jos tästä on hyötyä. Positiivisella palautteella on ihmeellinen voima, sen voimin jaksaa kummasti paremmin, itsevarmemmin ja kepeämmällä askeleella taas tehdä töitä.

J kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu ja hieno tuo vika kuva!

Tiina kirjoitti...

Kiitos :)

Maria kirjoitti...

Elämä on opettelua eikä valmista tule. Välillä tuntuu, että jotkut eivät edes halua oppia. Itsekkyys on tänä päivänä vahvoilla, mutta ihmiset, jotka ovat iloisia, avoimia ja huomaavaisia, loistavat sitäkin upeammin näiden vääränaamojen joukossa!

Sametti Hortensia kirjoitti...

Hyviä periaatteita :) Täällä päin tuntuu olevan yliystävällisiä myyjiä, johtuu varmaan siitä, että monella firmalla on aina menossa joku "myy enemmän, huomioi asiakkaat" -kamppiksia. Mutta voi kun ihmiset olisivat mukavia toisilleen, maailma olisi kivempi paikka...

Tiina kirjoitti...

Maria: Totta. Välillä mietin, että mahtaa olla raskasta elää itsensä kanssa, jos joka päivä on naama väärinpäin.

Sametti Hortensia: Joo, tollasia on aika monessa paikkaa ainakin teoriatasolla, että sitten kun on esim. hiljaisempaa niin mennään bongailemaan niitä asiakkaita ja yritetään sitä kautta saada myyntiä.